Härmän puukot tupes

Olen viime aikoina pureutunut syvälle ihmisen identiteettiin, sen merkitykseen ja syntyyn. Teen osana opintojani projektia Ruotsissa asuvista suomalaisista ja heidän suhteestaan omaan kulttuuriinsa, joka ei ole suomalainen eikä ruotsalainen, vaan jotakin siltä väliltä.

Tutkimukseni aiheen parissa ovat herättäneet huomaamaan, kuinka jännitteinen suomalaisten ja ruotsalaisten suhde onkaan. Olen itsekin asunut Tukholmassa pari kesää ja sittemmin myös parissa muussakin Euroopan maassa. Ruotsia lukuunottamatta suomalaisuuteni  ei herättänyt maiden alkuperäisväestöissä juurikaan reaktioita. Harva tiesi Suomesta mitään, joten sain tutustua ihmisiin ihan vain omana itsenäni.

Se oli monella tapaa ihanteellista. Saada vaan olla mitä on.

Suomalaisella Ruotsissa ei ole tätä vapautta. Naapurimaille tyypillinen jännitteinen suhteemme juontunee vuosisatoja kestäneestä historioidemme yhteen nivoutumisesta. Suomalaisia on siirtynyt länteen töiden perässä jo useammankin vuosisadan ajan, ilmiö ei ole uusi.

Suomessa kasvaneena vartuin kuten muutkin ikäiseni ’ruotsalaiset ovat homoja’ ja ’pakkoruotsi on perseestä’ -fraasit korvissa kaikuen. Itse luin ruotsia mielelläni.

Sukulaisiani asuu Tukholmassa, ja vuosittain toistuvat lomareissut länsinaapuriin olivat lapsuuteni kohokohtia. Olin ruotsin kielen oppimismahdollisuudesta iloinen ja suhtauduin opiskeluun suurella innolla.

Oman kokemukseni mukaan ruotsalaisten suhtautuminen suomalaisiin on ollut vaihtelevaa. Kesätöissä Tukholmassa koin olleeni hyvin arvostettu, en muista kokeneeni minkäänlaista väheksyntää itseäni tai kansallisuuttani kohtaan. Tosin suurin osa muusta työvoimasta oli afrikkalaisperäistä, mikä lienee nostanut omaa ulkomaalaisstatustani.

Sittemmin Tukholman-visiiteilläni on ollut ikävämpiäkin kokemuksia. Olen saanut toistuvasti vastata muun muassa kysymykseen miksi kaikki suomalaiset kantavat mukanaan puukkoa.

Asenteet istuvat tiukassa. Useasti vaikuttaa siltä, että ruotsalaisten näkemykset suomalaisista pohjaavat yhä 60- ja 70-lukuihin, jolloin koettiin viimeisin suuri muuttoaalto Suomesta Ruotsiin.

Tuossa aallossa muuttaneet olivat pääosin raskaaseen manuaaliseen työhön tottunutta, kouluttamatonta väkeä, jotka eivät osanneet lähtiessään ruotsia edes auttavasti – pakkoruotsin aika Suomessa oli vasta koittamassa.

Ruotsissa koettu toisen luokan kansalaisuuden ja muun vierauden tunne purkautui ryyppäämisenä ja siitä seuranneena aggressiivisena käyttäytymisenä, josta suomalaiset on leimattu vuosikymmeniksi eteenpäin. Ruotsalaiset eivät tienneet, tai jättivät tahallaan huomioimatta sen, että Suomessa oli tuohon aikaan paljonkin korkeasti koulutettua väkeä, kielitaitoa ja monenlaista osaamista.

Tällä ihmisryhmällä vain oli luonnollisestikin paremmat edellytykset työllistymiseen, eikä heidän tarvinnut lähteä sen perässä Ruotsiin.

Kiinnostava huomio on, että nihkeää suhtautumista suomalaisuuttani kohtaan tänä päivänä ovat osoittaneet juuri nuoret ruotsalaiset, vaikka heidän odottaisi olevan vapautuneempia historiallisista taakoista.

Mietin voiko tämä johtua siitä, että suomalaiset ovat nousseet Ruotsin rinnalle menestyneeksi hyvinvointivaltioksi, korkean koulutuksen ja osaamisen maaksi. Ehkä uuden aallon syrjintä nouseekin siitä, että olemme nyt vakavasti otettava kilpailija ja uudella tavalla ärsyttävä naapuri.

Minulle on Ruotsissa sanottu, että suomalaiset eivät osaa puhua englantia. Seurastani on myös poistuttu sen enempiä selittelemättä kerrottuani olevani Suomesta.

Mitä tästä nyt on pääteltävissä. En ole keskustelun arvoinen, koska olen suomalainen?

Hmm. Suomalainen työvoima on ahkeruudessaan kyllä kelvannut Ruotsiin vuosisatojen ajan ja suomalaiset ovat täten olleet merkittävänä tekijänä ruotsalaisen hyvinvointivaltion rakentamisessa, mutta silti katsotaan oikeutetuksi puhua heistä lähinnä tappelevina juoppoina ja puhumattomina juntteina.

Ruotsissa asuvien suomalaisten identiteetti lienee siis pakostakin monisyinen. Omien päänsisäisten pohdiskelujen lisäksi painetta lisää ympäröivä kulttuuri, jossa monella on suomalaisista valmiit mielipiteet.

Muutto Suomesta juuri Ruotsiin on erityisen latautunut siirto. Hurreja vihataan historiallisista syistä. Ja vaikka venäläisiä kohtaan tunnetaan pitkälti samoin, on erona kaiketi ollut se, että ruotsalaiset olivat vielä muutama vuosikymmen taaksepäin meitä selkeästi rikkaampia, koulutetumpia ja kansainvälisesti menestyneempiä.

On pahimman luokan maanpetturuutta lähteä maahan, jonka omistukseen kerran kuuluimme, vain koska siellä elämä on helpompaa.

Tutkimukseni aiheen parissa ovat herättäneet minut miettimään, miksi ihmisen identiteetin selkeys sitten on niin tärkeää.

Tapasin ruotsinsuomalaisia, joista aistin osittaista häpeää suomalaista taustaansa kohtaan. Se tuntui jotenkin surulliselta. Ei tunnu hyvältä lähtökohdalta, jos häpeää sitä mitä on, edes puoliksi.

Toisaalta tapasin myös ihmisiä, jotka korostivat, että he ovat suomalaisuudestaan hyvin ylpeitä, eivätkä missään tapauksessa halua olla ruotsalaisia, vaikka ovatkin valinneet asuinpaikakseen Ruotsin.

Aloin ymmärtää kuinka kompleksisen aihepiirin sisällä liikuin – ruotsinsuomalaisetkaan eivät ole mikään yhtenäinen joukko, vaan heillä on hyvinkin erilaisia taustoja. On ensimmäisen, toisen, kolmannen ja useammankin polven ruotsinsuomalaisia, on niitä joiden molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja niitä, joiden toinen vanhempi on suomalainen ja toinen ruotsalainen – tai sitten jotakin aivan muuta.

Joillekin suomalaistausta on suuri rikkaus ja voimavara, joillekin taakka ja häpeä. Monille sekoitus näitä kaikkia.

Ja kuitenkin heitä kaikkia yhdistää tunneside, joka pitää jollakin tavalla kiinni tässä karussa ja jurossa naapurimaassa ja estää heittäytymisen täyteen ruotsalaisuuteen.

Tutkimuksessani kävi toistuvasti ilmi ihmisten tarve luokitella muita ja itseään, tietää mihin kuuluu, mitä on ja mitä ei. Kaksoiskansalaisuus aiheuttaa tämäntyyppisessä ajattelussa aina haasteita, jotka joillakin kehittyvät kriisiksi.

Ironistahan on, että vaikka tarkoitus on täysin päinvastainen, vahvistaa myös tämä kolumni osaltaan juuri lokerointia. Se, että identiteettiä pohditaan ja yritetään määritellä, nostaa tietysti enemmän esille oletusta, että ihmisellä on asia nimeltä identiteetti ja omastaan tulisi itse kunkin olla selvillä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s