Ankkalammikon äänitorvi

Kjell Westö on yksi suosituimpia suomenruotsalaisia kirjailijoitamme. Hän on saanut kulttuuritaustansa vuoksi sekä rikkauksia että turpaan, mutta uskoo lujasti, ettei sielunkumppanuus ole kulttuurista kiinni. Menestyskirjailija sukkuloi kahden kulttuurin välillä vaivattomasti ja poimii kummastakin omasta mielestään parhaat palat.

Ruotsalaisuuden päivää juhlittiin näyttävästi Schildts & Söderströms -kirjakustantamossa, jonne saapui useampia suomenruotsalaisia kirjailijavieraita. Yksi heistä oli Kjell Westö, jonka tuotannosta löytyy niin runoja, novelleja kuin romaanejakin. Hänen suurin saavutuksensa lienee Finlandia -palkinnon voittaminen vuonna 2006 julkaistulla romaanillaan Missä kuljimme kerran. Tunnelma kirjakustantamossa oli monellakin tapaa tiivis, mutta Westö säilytti tungoksesta huolimatta hyväntuulisuutensa.

”Minulle suomenruotsalaisuus on aina ollut ennen kaikkea rikkaus. Hyvinä päivinä tuntuu mahtavalta, että on yhteys molempiin kulttuuriryhmiin ja että saa kokea usemman kuin yhden kulttuurin omakseen. Suomenruotsalaisenahan tuntee olevansa paitsi osa omaa kulttuuriaan, myös osa suomalaista ja ruotsinruotsalaista kulttuuria”, Westö aloittaa.

”Tämän kulttuurin edustajana joutuu kuitenkin helposti myös törmäyskurssille. Huonoina päivinä näen senkin, kuinka suomenruotsalaiset ovat kutistuva vähemmistö. Meidän tilamme ikään kuin kapenee koko ajan.”

Historian taakka

Mediassa on käsitelty viime aikoina useasti suomalaisten kasvavaa vihamielisyyttä ulkomaalaisia ja muiden kulttuureiden edustajia kohtaan. Westökin on pannut ajan kuluessa merkille suomenruotsalaisten näkyvyyden heikentymistä.

”Suomenruotsalainen kulttuuri ei näy enää Helsingissä yhtä laajasti kuin ennen. Kun olin lapsi, ruotsinkielisiä kouluja oli esimerkiksi paljon enemmän, monia kymmeniä. Nykyään niitä taitaa olla enää parisen kymmentä.”

Puhuttaessa suomenruotsalaisten ajoittain jännitteisestä asemasta suomalaisten joukossa ei historiaa voi olla sivuuttamatta.

”Suomessa on paljon ihmisiä, jotka kantavat historiallisista syistä kaunaa ruotsinkielisiä kohtaan”, Westö sanoo.

”En ole koskaan tuntenut itseäni täällä yhteiskunnallisesti syrjityksi, mutta yksilöiden suhtautuminen vaihtelee. Nuorempana sain joskus kulttuuritaustastani johtuen turpiin. Paljon on kuitenkin niitäkin, jotka suhtautuvat suopeasti.”

Kirjailija Kjell Westö liputtaa monikulttuurisuuden puolesta.

Kirjailija Kjell Westö liputtaa monikulttuurisuuden puolesta.

Haitalliset myytit

Menestyskirjailijan mielestä ihmiset perustavat liian usein mielipiteensä pelkkien myyttien varaan, jonka jälkeen epäluulo estää heitä selvittämästä asioiden oikeaa tolaa.

”Suomenruotsalaisista on paljon myyttejä, esimerkiksi että he harrastavat purjehtimista ja ajattelevat olevansa jotenkin parempaa väkeä. Monissa tapauksissa ne eivät kuitenkaan pidä alkuunkaan paikkaansa ja saattavat aivan turhaan eristää eri kulttuuriryhmien edustajia toisistaan. Mielestäni suomalaiset ja suomenruotsalaiset elävät nykypäivän Suomessa liian erillään toisistaan, eivätkä syntyneet mielikuvat pääse siten rikkoutumaan.”

Westölle suomalaisen ja suomenruotsalaisen kulttuurin välillä sompaileminen on ollut aina luontevaa.

”Itselläni on aina ollut sekä suomalaisia että suomenruotsalaisia kavereita, enkä omassa elämänpiirissäni ole kokenut asiaa mitenkään ongelmalliseksi. Joskus tulee sellaisia tilanteita, joissa huomaan olevani erilainen suomensuomalaisiin verrattuna  – en ole esimerkiksi mikään suuri saunoja tai lämpimän koskenkorvan ystävä. Mutta eivät ihmisten luonteet ole kokemukseni mukaan kulttuuritaustasta kiinni. Saatan aivan yhtä hyvin tuntea sielunkumppanuutta jotakuta suomensuomalaista kuin suomenruotsalaista kohtaan.”

Eri kielten arvostuksesta

Pakkoruotsin tarpeellisuudesta Westöllä ei ole selkeää mielipidettä.

”Minulta kysytään tätä usein. Suhtautumiseni asiaan on ambivalentti, koska kysymys kattaa niin laajan alueen. En tiedä onko siinä järkeä, että jossakin itä-Suomessa opetetaan ihmisille väkisin kieltä, jota he eivät omassa elinpiirissään todennäköisesti tarvitse ja jossa he hyötyisivät venäjän opiskelusta enemmän. Mutta tietenkin olen sitä mieltä, että ruotsin kieltä pitää pitää esillä, etteivät suomenkieliset vieraannu meistä vielä nykyistäkin enemmän. Kyllä toivoisin, että Suomen valtio ei toimillaan ainakaan edistäisi näiden kahden kulttuuriryhmän toisistaan erkaantumista.”

Omassa elämässään Westö haluaa vaalia molempia siihen kuuluvia kieliä.

”Nuorena puhuin suomenruotsalaiselle tyypillisesti suomea ja ruotsia sekaisin täysin häpeilemättä. Alettuani kirjoittaa halusin tietoisesti erottaa kielet toisistaan, koska aloin arvostaa niitä ja niiden erilaisia rakenteita. Kahta kieltä yltiöpäisesti sekoittamalla tuli sellainen olo, etten anna kummallekaan kielelle kunnolla sille kuuluvaa arvoa.”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s