Toimittajantaimena journalistien viidakossa

Helsingin Arabian Mediakeskus Lumeessa vietettiin eilen Journalismin Päivää. Paikalle kokoontui yli 400 journalismin ammattilaista keskustelemaan siitä, missä alalla nyt mennään.

Tapahtuma esitteli monia ajankohtaisia aiheita alalta, mutta teema, mikä jatkuvasti toistui, oli rahojen riittämättömyys. Elina Grundström avauspuheenvuorossaan nosti ensimmäisenä esiin jatkuvasti tapetilla olevat YT:t, joita esiintyy tällä hetkellä runsaasti myös media-alalla sen kokeman suuren murroksen myötä – printtimedia kutistuu ja sähköinen media kasvaa ja kehittyy.

Tämän jälkeen aihetta sivuttiin jokaisessa avauspuheenvuoroa seuranneessa luennossa, keskustelussa ja haastattelussa.

Rahojen riittämättömyys johtaa käytännössä kahteen asiaan: kiireeseen ja toimittajaosaamisen koventuneisiin vaatimuksiin. Perusoletuksena tänä päivänä siis on, että toimittajan on kyettävä olemaan sekä huippunopea että -taitava.

Politiikantoimittajien haastattelutunnilla, jossa perinteiset roolit oli keikautettu toisinpäin, kansanedustajat esittivät kysymyksiä toimittajilta. Haluttiin muun muassa tietää, mikä siihen on syynä, että asiavirheitä tuntuu sattuvan toimituksissa nykyään entistä useammin.

”Kiire, kiire ja kiire”, vastasi Iltalehden politiikantoimittaja Tommi Parkkonen.

Toimituksilla ei siis ole varaa palkata niin paljon ihmisiä töihin, että virheitä kerittäisiin syynäämään sillä tarkkuudella, mitä toimittajan työ periaatteessa edellyttäisi.

”Älkää tehkö tysiä juttuja. Te karkotatte niillä lukijat”, tiivisti puolestaan toimittaja ja kirjankustantaja Niklas Herlin sanomansa.

Myöhemmin tuli toistuvasti ilmi, että aiemmin saattoi toimittajanakin pärjätä keskinkertaisilla tai jopa kehnoillakin jutuilla. Korostettiin, että nuo ajat ovat nyt ohi.

Tämä on tietenkin hermostuttavaa kuultavaa aloittelevalle toimittajalle.

Toisaalta nykyajan ihminen on tähän jo tottunutkin. Joka puolella toistellaan, että mikään ei tänä päivänä enää riitä.

Vaikka tekisi jotain hyvin, voi sen aina tehdä vielä paremminkin.

”Toimittajan työ ei ole enää sellaista kuin joskus 80-luvulla, että istutaan Juttutuvassa kännäämässä”, virkkoi kirjailija-toimittaja-kriitikko Karo Hämäläinenkin Rahat vai laatu – miten ja missä syvällinen journalismi tehdään? -keskustelussa.

Tällaista en omalta osaltani toimittajan työhön kaipaakaan, mutta sitä kyllä, että minulla olisi aikaa lukea tuotokseni huolella läpi, korjata mahdolliset kirjoitus- ja asiavirheet, sekä tarkistaa tietolähteiden oikeellisuus – tapa, jonka tärkeydestä meitä toimittajaopiskelijoitakin koko ajan teroitetaan. Haluan kirjoittaa laatua, en mitään hätäisesti kokoon kyhättyä tilantäyttöä.

Aloinkin kesken Rahat vai laatu -keskustelun pohtia, mistä johtuu, että rahat eivät tunnu riittävän enää millään alalla mihinkään, mikä aiemmin on katsottu investoinnin arvoiseksi. Kuitenkin toistuvasti olen kuullut myös sanottavan, että Suomi on nyt rikkaampi kuin koskaan ennen.

Kukahan osaisi selittää, miten rahat riittivät ennen vaikka mihin ja nyt eivät enää mihinkään? Olisin aidosti kiinnostunut tietämään tapahtumaketjusta, joka on johtanut tähän tilanteeseen.

Mediassa on viime aikoina useasti esitetty väittämä, että tuloerot kasvavat Suomessa jatkuvasti. Vuosina 1960-80 tapahtunut tuloerojen kaventuminen vaihtui 90-luvulla jatkuvaan tuloerojen kasvuun, joka on jatkunut tähän päivään asti.

Onko siis niin, että toimittajienkin keskuudessa tuloerot kasvavat, eli hyvät ja nopeat tienaavat ruhtinaallisesti, mutta keskinkertaisemmat ja hitaammat eivät pärjää? Mitä jos rahaa ei olekaan ratkaisevasti niin paljon vähemmän, vaan se vain jakaantuu epätasaisemmin nousukkaiden ja menestyjien kiilatessa muut ahdinkoon?

Mietin, kenen etua tuo loppujen lopuksi palvelee. Menestyjät palavat usein nopeasti myös loppuun, täydellä liekillä kun ei voi loputtomiin paahtaa kukaan.

Ajan henki on, että voittoja kahmitaan hyvin lyhytnäköisesti. Tokihan on hetkellisesti edullisempaa, mikäli viikon, kuukauden tai vuoden ajan kaksi toimittajaa tekee neljän työt, mutta onkohan ajateltu, mitä julkaisun uskottavuudelle ja menestykselle pitkällä tähtäimellä tekisi se, jos juttujen tekemiseen ja tarkistamiseen olisi runsaammin aikaa ja kyseinen julkaisu tulisi tunnetuksi siitä, että sieltä saatava tieto on aina luotettavaa ja korkeatasoisesti kirjoitettua?

Journalismin päivässä kun kävi ilmi myös, että laadukkaista jutuista ollaan nykypäivänäkin valmiita maksamaan. Tämän todistaa muun muassa  Johanna Vehkoon erinomaisesti menestynyt hitaan journalismin Longplay -julkaisu.

Työelämää jonkin verran nähneenä ja kokeneena olen huomannut, että kun yritys aloittaa säästämisen, lähdetään usein mielivaltaisesti supistamaan ja leikkaamaan mitä tahansa varoja, jotta saadaan nopeasti lukemat esimiehiä miellyttävälle tasolle.

Mikäli kuitenkin mielii olla menestyvä yritys vielä vuosienkin päästä, eikö säästöä vaativissa tilanteissa kannattaisi kiinnittää katse sinne vuosien päähän ja miettiä pitkän tähtäimen säästöjä lyhyiden sijaan? Silloin säästyttäisiin monilta hätäpäissä tehdyiltä ratkaisuilta, jotka voivat ajan kuluessa aiheuttaa yritykselle pikemminkin lisäkuluja kuin niitä haettuja säästöjä.

Summa summarum: Journalismin Päivä nostatti toimittajantaimessa hieman kauhua, mutta myös intoa. En malta odottaa, että olen oikea toimittaja ja pääsen tonkimaan työssäni kaikenlaisia yhteiskunnallisia ja organisaatiollisia epäkohtia.

Aiheista ei ainakaan tule olemaan pulaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s